Uutta värinää kentällä: vapaan kentän taidetoimijat ja kaupungit yhdistävät voimansa Taiteen ja kulttuurin tilat -verkostossa

Valtakunnallinen Taiteen ja kulttuurin tilat -verkosto kokoontui marraskuussa 2022 Turun Taiteen talossa. Kuva: Aino Elina Muhonen.


17 eri puolella Suomea toimivaa kulttuuritilaa on muodostanut valtakunnallisen Taiteen ja kulttuurin tilat -verkoston. Verkosto yhdistää vakiintuneiden instituutioiden ulkopuolisia taidetoimijoita ja kaupunkeja, jotka järjestävät tai mahdollistavat uutta ja elävää taide- ja kulttuuritoimintaa. Verkoston päämääränä on vahvistaa luovan alan toimintaedellytyksiä ja löytää sopivia tiloja kulttuurikäyttöön

Vuonna 2019 perustettuun, nyt toimintansa julkistavaan verkostoon kuuluu useita nuoria kulttuuritiloja sekä vasta kehitteillä olevia hankkeita. Mukana on toimijoita taiteen ja kulttuurin eri aloilta, ja jäseniin lukeutuvat muun muassa Turussa sijaitseva Taiteen talo, Lappeenrannassa sijaitseva kulttuuritila Nuijamies sekä kuopiolainen Minna Canthin talo Kanttila.

Verkosto syntyi tarpeesta vahvistaa yhteistyötä usein pienillä resursseilla toimivien kulttuuritilojen välillä. Vapaan kentän kulttuuritilojen perustamiseen ja toiminnan järjestämiseen vaaditaan monien alojen erityisosaamista, ja verkostossa jaetaankin tilaprojekteihin tiivistynyttä tietoa ja osaamista. Myös uusia hankkeita pyritään tukemaan.

Verkoston päämääränä on, että luovan alan toimijat kautta Suomen saisivat käyttöönsä edulliset ja toimivat tilat. Tämä lisäisi paitsi hyvinvointia ja työllisyyttä tuottavia kulttuuri- ja taidepalveluita myös niiden saavutettavuutta. Verkoston tavoitteena on myös kehittää vapaan kentän kulttuuritilojen rahoitusta ja viestintää sekä lisätä tietoisuutta kulttuuritilojen alueellisesta, valtakunnallisesta ja jopa kansainvälisestä merkityksestä.

Mukana Taiteen ja kulttuurin tilat -verkostossa ovat seuraavat tahot:

ANTI – Contemporary Art Festival (Kuopio) 

Karhusaaren taidekeskuksen tuki ry Karttu (Espoo)

Kotkan kaupunki, Kotkan luovien ja hyvinvointialojen keskus (Kotka)

Kulttuurinäyttämö Ritz (Vaasa)

Kulttuuritalo Villa Rana (Jyväskylä)

Kulttuuritila Nuijamies (Lappeenranta)

Kuvataiteen talo (Helsinki)

Lyhytaaltoasema (Pori) 

Minna Canthin talo Kanttila (Kuopio)

NÄYTTÄMÖ (Joensuu)

Pakkahuone (Joensuu)

Savonlinnan Kulttuurikellari (Savonlinna)

Taiteen Talo (Turku)

Tampereen kaupunki, Hiedanrannan kulttuuritilat ja Nekalan kulttuurikeskus (Tampere)

Tampereen Tarinatalo (Tampere)

Tekstin talo (Helsinki)

Ö-talo ja Keltainen talo (Riihimäki ja Janakkala)

Verkosto on avoin uusille jäsenille ja se pyrkii aktiiviseen vuoropuheluun alueellisten ja valtakunnallisten päättäjien sekä muiden rahoittajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Verkoston vaihtuvana puheenjohtajana toimii tällä hetkellä Laura Serkosalo Tekstin talosta ja sihteerinä Veera Kolehmainen Savonlinnan Kulttuurikellarista.