Kulttuurialan ammattilaiset osoittavat parhaillaan mieltään Helsingin Senaatintorilla – lue tapahtuman manifesti kokonaisuudessaan täältä!

”Kulttuuri- ja tapahtuma-alan toimijoilta on viety oikeus työntekoon ja elinkeinoon ja yleisöiltä oikeus kulttuuriin ja kokoontumiseen. Kulttuurija tapahtuma-ala on suljettu, sulku on kestänyt eri muodoissaan pian kaksi vuotta. Tämän täytyy olla viimeinen sulku. Vaadimme kulttuuritilojen ja -tapahtumien avaamista heti.

Rajoitustoimenpiteet ovat perustuneet riskiarvioihin, eivät todennettuun dataan. Yleisötapahtumien kieltäminen on ollut näytösluonteista, ei näyttöperusteista. Juridisia perusteita rajoituksille ei ole. Riskipistetaulukko eli räkäindeksi on juridiselta statukseltaan vain THL:n verkkosivu vailla taustadataa. Tapahtumien kieltäminen on ollut viestinnän, ei taudin torjunnan työkalu. Me vaadimme, että päätöksenteko pohjaa tutkittuun tietoon sekä todennettuun, avoimeen dataan.

Rajoituspolitiikka on kohdellut eri toimialoja epätasa-arvoisesti. Työn tekeminen, elinkeinon harjoittaminen, kulttuuri ja kokoontumisvapaus ovat kuitenkin perustuslaillisia oikeuksia pandemia-aikanakin. Emme enää suostu siihen, että kulttuuri ja tapahtuma-ala laitetaan aina ensimmäiseksi varmuuden vuoksi kiinni.

Sulkupolitiikka tapahtumien suhteen on ollut tempoilevaa. Rajoituksia on annettu lyhyellä varoitusajalla ja toisaalta äkilliset mielenmuutokset sulkujen höllentymisestä kuvastavat tietämättömyyttä alasta: peruttuja ja siirrettyjä kiertueita tai esityksiä ei voi nopeassa tahdissa palauttaa. Kulttuuri- ja tapahtuma-alaan kohdistuvia toimenpiteitä on suunniteltava yhdessä alan kanssa. Kun kulttuuri- ja tapahtuma-alan rajoituksia lähdetään purkamaan, se on tehtävä kulttuuri- ja tapahtuma-alan kanssa yhteistyössä. Vaadimme, että kulttuuri- ja tapahtuma-alaa kuullaan niitä koskevissa asioissa.

Tulevia epidemioita on ennakoitava varautumalla. Koronapandemia ei ole ohi. Emme tiedä, onko tulossa uusia aaltoja, ja miten ne terveyteemme vaikuttavat. Myös kokonaan uusia pandemioita voi olla tulossa. Me vaadimme konkreettisia toimenpiteitä: tartuntatautilain uudistus, terveydenhuollon kapasiteetin varmistaminen, tarkoitustenmukaisten yritystukien kehittäminen, kulttuuriviennin sitominen osaksi ulkomaankauppaa sekä freelancereiden sosiaaliturvan varmistaminen.

Kulttuurialan elpyminen tulee viemään aikaa. Kulttuuri-ja tapahtuma-ala freelancereineen on ajettu alas. Ammattilaisia on kadonnut ja vaihtanut alaa; alalle valmistuvia puolestaan odottaa hutera kenttä. Yrityksiä on kaatunut. Freelancereiden resilienssi on ollut kovalla koetuksella ja osa voi henkisesti todella huonosti. Rajoitukset ja epätasa-arvoinen pandemianhoito ovat virittäneet sosiaalisen pommin jonka laukeaminen on jo alkanut ja tulee kestämään vuosia. Vaadimme kulttuuri- ja tapahtuma-alan elpymiseen investointeja ja tukea.

Paras tuki on kuitenkin sallia työnteko. Meillä on ammattitaito järjestää tapahtumia, jotka muotoutuvat eri olosuhteisiin. Tapahtuma-ala osaa työnsä. Yleisöltä ei saa viedä osallistumisen mahdollisuutta. Siksi me vaadimme, että sulku on viimeinen ja suomalaiset pääsevät jälleen nauttimaan kulttuurista, urheilusta ja kokoontumisista. Kansalaisten terveyttä ei uhkaa vain virus vaan ennen kaikkea henkinen lamaannus ja näköalattomuus. Siksi vaadimme ovet täysin auki!”

(Ylläoleva teksti on lainattu suoraan Viimeinen sulku! -mielenosoituksen tiedotusmateriaaleista. Julkaisemme manifestin asian vakavuuden vuoksi kokonaisuudessaan. Mielenosoitus järjestetään Senaatintorilla Helsingissä 3.2. klo 12-14.)