Tekstin talo – Textens hus ry hakee puolipäiväistä tuottajaa ja tiedottajaa tai kokoaikaista tuottaja-tiedottajaa 1.8. 2023 alkaen tai sopimuksen mukaan
Tehtäviin haetaan rohkeita ja kirjallisuudesta innostuneita henkilöitä rakentamaan ja toteuttamaan Tekstin talon sisältöjä ja viestintää. Tehtävät voi jakaa kahdelle puolipäiväiselle henkilölle tai yhdistää yhdeksi kokoaikaiseksi tehtäväksi.
Tekstin talo on pieni, aktiivinen organisaatio. Tuottajan ja tiedottajan lisäksi talossa on kokoaikainen toiminnanjohtaja, joka vastaa hallinnosta ja taloudesta sekä toimii tuottajan ja tiedottajan esihenkilönä. Tarvittaessa lisätyövoimaa voidaan palkata tuntiperusteisesti tapahtumien toteutuksen avuksi.
Tekstin talon tapahtumakokonaisuus koostuu talon toimijoiden omista tapahtumista ja koulutuksista, Tekstin talon tuottamista sisällöistä sekä ulkopuolisten tapahtumanjärjestäjien tilaisuuksista. Jäsenjärjestöt ja talon toimijat vastaavat itse omien tapahtumiensa tuottamisesta ja tiedottamisesta.
Tuottaja vastaa Tekstin talon omien tapahtumien tuottamisesta. Tiedottaja vastaa Tekstin talon tapahtumien tiedottamisesta sekä kokoaa koko talon tapahtumia yhteen ja tiedottaa niitä. Tuottaja ja tiedottaja vastaavat myös ulkopuolisten vuokraajien vastaanottamisesta ja ohjaamisesta yhdessä Tekstin talon toiminnanjohtajan kanssa sekä tarvittaessa sijaistavat toisiaan ja toiminnanjohtajaa.
Mikäli työnkuvat erotetaan kahdeksi osa-aikaiseksi tehtäväksi, on tuottajalla ja tiedottajalla mahdollisuus lisätyöhön talon toimijoiden tuotantojen ja viestinnän tehtävissä.
Hakuaika avoinna oleviin tehtäviin päättyy 20.3. 2023. Tsekkaa lisätiedot ja vaadittu ennakkotehtävä Tekstin talon rekrytointisivuilta.
Tekstialan toimijoita laajasti yhdistävä Tekstin talo – Textens hus ry on solminut vuokrasopimuksen Helsingin Sörnäisissä nk. Elannon korttelissa sijaitsevista tiloista (Lintulahdenkatu 3, HKI). Yhteensä lähes 1800 neliömetrin tilakokonaisuus sijoittuu kolmeen kerrokseen, joihin on tulossa yli 15 alivuokralaista. Tekstin talo avataan yleisölle syksyllä tilojen peruskorjauksen jälkeen.
Tekstin talo on uudenlainen kulttuurikeskus, joka yhdistää kirjallisuudesta ja tekstistä kiinnostuneen yleisön, järjestötoiminnan ja tekstialan tekijät. Talosta löytyy työ-, koulutus-, kokous- ja tapahtumatiloja. Tekstin talo laajentaa tekstin käsitettä, ja vahvistaa kirjallisen kulttuurin asemaa pääkaupunkiseudulla. ”On taianomaista ja ennen kaikkea suuri kunnia saada olla luomassa kokonaan uutta maamerkkiä suomalaisen kirjallisuuden ja tekstityön kentälle. Monipuolisen tekijäjoukon kanssa luomme myös aivan uudenlaisen taiteiden ja tiedekeskustelun välisen alustan”, tiivistää Tekstin talon puheenjohtaja Jaakko Vilja.
Toimijat edustavat tekstialaa tutkijoista ja käsikirjoittajista kääntäjiin ja runouden ammattilaisiin. Tekstin talo tarjoaa monipuolisesti tapahtumia: keskusteluja, kirjailijahaastatteluja, sanataidekerhoja,luovan kirjoittamisen kursseja, koulutuksia, festivaaleja ja lukudraamaa. Uusissa tiloissa toimii lisäksi yrityksiä, kuten kustantamoja, kirjallisuusagentuuri ja äänikirjastudio. ”Tekstin talo on tekstitaiteen laboratorio. Mitä kaikkea voimmekaan saada aikaan yhdessä? Runous kohtaa performanssitaiteen ja draama tiedemaailman. Esiintymistiloja ja baaria voi käyttää myös koenäyttämöinä. Näköalat ovat huimia niin Suomessa kuin laajemmin Euroopassakin”, maalailee Nihil Interitin toiminnanjohtaja, Tekstin talon varapuheenjohtaja Jari Nikkola.
Talon sydämenä toimii kaikille avoin ravintola ja kohtaamispaikka. Yrittäjäksi valikoitui festivaalituottaja ja legendaarisen turkulaisen Bar Ö:n perustaja Tuomas Sara, joka visioi tulevaa: ”Tekstin taloon syntyy tapahtumallinen kulttuurikuppila, joka yhdistelee kahvilan, baarin ja klubin ominaisuuksia mutkattoman boheemissa tunnelmassa.” Mukana on myös esitystaiteen talo Mad House, joka saa käyttöönsä 200-neliöisen, korkean esitystilan. ”On arvokasta päästä jatkamaan työtä vapaan kentän esitystaiteen tekijöiden ja yleisöjen kanssa pysyvällä näyttämöllä. Sille on kaupungissa tarve”, toteaa Mad Housen toiminnanjohtaja Emmi Vainio.
Tekstin talo on esteetön ja sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien risteyskohdassa. Kriittisen korkeakoulun puheenjohtaja Severi Hämäri arvioi Tekstin talon lisäävän kävijöitä, mutta myös mahdollistavan monialaisen yhteistyön: ” Näissä tiloissa voimme tuoda entistä monipuolisemmin väkeä tilaisuuksiin sekä pyöreisiin pöytiin miettimään yhteiskunnan, kulttuurin ja sivistyksen kipukohtia.” Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton puheenjohtaja Sirpa Alkunen lisää: ”Yhteistyö muiden järjestöjen kanssa tiivistyy ja saa uusia muotoja, kun ollaan saman katon alla.”
Tilat luovat uusia mahdollisuuksia toiminnan kehittymiseen. Osuuskunta Poesian puheenjohtaja Sirpa Kyyrönen näkee Tekstin talon ulottuvuudet laajasti: ”Tekstin talolla tulee olemaan kyky tukea kirjallisuuden monimuotoisuutta ja vaikkapa runouden saavutettavuutta” ja näytelmäkirjailija Markku Hoikkala jatkaa: ” Näytelmäkirjailijoille ja käsikirjoittajille Tekstin talo tulee olemaan linkki paperilta näyttämöille, valkokankaille ja televisioruutuihin.”
Tekstin talon toiminnanjohtaja Laura Serkosalo kiittää hankkeen tukijoita: ”Ilman Koneen Säätiön merkittävää alkurahoitusta ja eduskunnan joulukuussa osoittamaa käynnistysrahaa emme olisi nyt tässä. Vaikka talolla on vahva omarahoitusosuutensa, alkuun pääsemiseen tarvitaan enemmän vetoapua.”
Vuokrattavat tilat Lintulahdenkatu 3:ssa omistaa Merimieseläkekassa. Sijoitusjohtaja Sauli Hämäläinen kommentoi Tekstin talon kanssa solmittua sopimusta: ”Olemme tyytyväisiä, että saamme vuokralaiseksi uudenlaisen kulttuurikeskus Tekstin talon ja voimme tarjota tilat tärkeälle toiminnalle.”
Uutta Tekstin taloa on järjestökentällä suunniteltu ja valmisteltu pitkään. Nuoren Voiman Liiton puheenjohtaja Reetta Pekkanen summaa: ”Nuoren Voiman Liitossa on tehty jo vuosia töitä tämän unelman toteutumiseksi. Nyt kirjallisella kentällä alkaa uusi aika, jossa yhdessä toimimisen mahdollisuudet moninkertaistuvat – hienoa päästä näkemään, mitä kaikkea uutta tästä seuraa!”
Nihil Interitin käsikirjoitustyöpaja on uusi neljän kerran kurssikokonaisuus runon kirjoittajille, jotka kaipaavat tukea ja apua runokokoelman käsikirjoituksen tekemiseen. Työpajassa saat julkaisseilta runoilijoilta näkemystä työprosessiin. Aiheita mm. rajaaminen, kokonaisuuden hallinta, komposition kysymykset, työprosessi, runojen editointi ja järjestäminen sekä muita teoskokonaisuuden kannalta oleellisia kysymyksiä.
11.2. Juha Rautio: Johdanto ja rakenne
11.3. Hanna Syrjämäki: Tekstityöpaja 1
15.4. Irina Javne: Symbolit
13.5. Tiina Lehikoinen
Toteutustapa: Lähiopetus lauantaisin (11.2., 11.3., 15.4. ja 13.5.) 11.00-17.00, sisältää tunnin ruokatauon.
Paikka: Alppitalo, Karjalankatu 2 B 24 Helsinki (2. kerros).
Kurssi toteutetaan Alppitalolla lauantaisin klo 11-17. Kurssipäivään sisältyy n. tunnin mittainen ruokatauko.
HUOM! Ilmouttautumisaikaa on jatkettu! Ilmoittaudu 3.2. mennessä sähköpostilla osoitteeseen kurssit@nihilinterit.fi
Kirjoita otsikkokenttään “Käsikirjoitustyöpaja ilmoittautuminen” ja viestiin nimesi, postiosoitteesi, sekä oletko oikeutettu alennettuun kurssimaksuun. Ilmoittautuminen on sitova.
Hinta:
140 e Nihil Interitin jäsenille, opiskelijoille, työttömille ja eläkeläisille ja 160 e muille.
Kurssi laskutetaan etukäteen. Voit samalla halutessasi liittyä yhdistyksen jäseneksi ja hyödyntää jäsenetuhinnan.
Runous on ikuinen kapinallinen ja reagoi jatkuvasti aikaansa. Työkaluja poeettisen avaruuden louhimiseen. Menetelmiä, rakenteita, sisuskaluja.
4.3. Juha Rautio: Metaforan mahdollisuudet
Mitä erilaisia metaforan käyttötapoja runoilijalla on? Pakottaa runous kirjallisuudenlajina aina kirjoittajansa vertauskuvalliseen kieleen?
1.4. AP Kivinen: Mistä syntyy runon draama?
Mikä runossa herättää, päräyttää? Millaisia keinoja jännitteen rakentamiseen on olemassa? Tutkitaan ja tehdään havaintoja yhdessä.
6.5. Susinukke Kosola: Kosket(et)tava runo
Sanat eivät pelkästään merkitse, ne myös näyttävät! Onko hopeakoruun kaiverrettu säe painavampi kuin puuhun kolvattu vastaava? Tuntuuko käsin kirjoitettu teksti henkilökohtaisemmalta kuin tekstinkäsittelyohjelmalla tuotettu? Entä voiko Eino Leinoa lukea nauramatta, jos se on kirjoitettu Comic Sans -fontilla? Leikkimielisessä kirjoitustyöpajassa törmäytetään visuaalisuus, materiaalisuus ja runous.
Toteutus: Verkko-opetus Zoomissa neljänä lauantaina klo 10-14 (4.2., 4.3., 1.4. ja 6.5.).
Kirjoita otsikkokenttään “Olen X ilmoittautuminen” ja viestiin nimesi, postiosoitteesi, sekä oletko oikeutettu alennettuun kurssimaksuun. Ilmoittautuminen on sitova.
Hinta:
70 e Nihil Interitin jäsenille, opiskelijoille, työttömille ja eläkeläisille ja 80 e muille.
Kurssi laskutetaan etukäteen. Voit samalla halutessasi liittyä yhdistyksen jäseneksi ja hyödyntää jäsenetuhinnan.
TkuÖpenMicit järjestetään tutussa ympäristössä Turun Bar Ö:ssä vielä kevätkaudella 2023.
Ns. Österbladin tontti rakennuksineen (mm. Dynamo, Bar Ö) Turussa on purku-uhan alla mutta tällä tietoa purkamistyöt tai vuokrasopimusten purkamiset eivät ole alkamassa ennen kesää.
Kevätkauden päivämäärät TkuÖpenMicin osalta ovat: 19.1., 9.2., 9.3., 13.4, 11.5. ja 8.6.
Markku Innolle omistettu Go Runo Go!- tapahtuma järjestetään Turun pääkirjaston pihalla 6.7. 2023.
Turun tapahtumista vastaa Turun lavatauti –kollektiivi. Vapaamuotoisen yhteistyöverkoston muodostavat Kirjan talo, Runoviikko ja Nihil Interit.
Kevätkaudella Turun tapahtumien tuottajana Nihil Interitin puolesta aloittaa Emma Leppo. Leppo saavutti Poetry Slamin SM-kisoissa kolmannen sijan vuonna 2022.
Runografi sai 9.12. Koneen Säätiöltä 90 000 euron jatkorahoituksen vuosien 2023-2024 toiminnalle.
Kahden vuoden aikana Runografin toimintaa laajennetaan uusilla toimintamuodoilla. Mukaan tulee mm. runoustapahtumien kalenteri ja kymmenen runoutta yleisesti markkinoivaa kampanjaa. Seuraa ilmoittelua!
Lisätietoja Koneen Säätiön avustuspäätöksestä saat tästä linkistä.
Puukkorunokilpailu täyttää vuonna 2023 kymmenen vuotta. Juhlavuoden kirjoituskilpailun aiheena on Puukko & vapaus. Kilpailussa on kaksi sarjaa: aikuiset sekä lapset ja nuoret (alle 17-vuotiaat).
Kilpailuun osallistuva teksti voi olla aikaisemmin esitetty, mutta ei julkaistu. Yksittäisten osallistujien tekstien lukumäärää ei rajoiteta. Runoja voi tehdä myös yhdessä ystävän kanssa tai vaikka koululuokan/opintoryhmän nimissä.
Kilpailussa ei ole osallistumismaksua. Pääpalkintona puukkorunoilija saa oman nimikkopuukon, jonka saajasta päättää raati. Lisäksi raati voi jakaa kunniamainintoja.
Kilpailuaikaa on 15.5. asti. Voittaja julkistetaan Kauhavan puukkofestivaaleilla kesäkuun puolessa välissä.
Kilpailun järjestävät yhteistyössä Kauhavan puukkofestivaalit ry, Kauhavan kaupungin kulttuuri-, kirjasto- ja museopalvelut, Järvilakeuden kansalaisopisto sekä Pohjanmaan Kirjailijat ry.
Bongaa runo
Lisää puukkorunoja voi bongata Kauhavan alueen luontopoluilta. Kauhavan kulttuuri- ja museotoimi on teettänyt edellisten vuosien puukkorunoista runotauluja, joita on kesällä 2022 asennettu reitistöille, retkeilijöitä ilahduttamaan.
Lisätiedot ja osallistumisohjeet löytyvät kilpailun kotisivuilta.
Tommi Parkon käännösrunoprojekteille on käynnissä joukkorahoituskampanja vuoden loppuun saakka. Mukaan pääsee pienelläkin summalla. Joko sinä tai järjestösi olette mukana tärkeässä kamppiksessa?
Mittavan uran runouden parissa tehnyt Tommi Parkko on Nihil Interitin toinen perustajajäsen Markus Jääskeläisen kanssa vuodelta 1993.
31.12. päättyvään joukkorahoituskampanjaan pääset tutustumaan tästä linkistä.
Tuli & Savu 4/2022, Joutenolo, on painettu ja matkalla lukijoille. Numero sisältää mm. syksyllä Suomessa vierailleen Pulitzer-palkitun runoilijan Jericho Brownin laajan haastattelun ja runokäännöksiä sekä Jyri Vartiaisen pohdiskelevan esseen säkeen merkityksestä. Kritiikkiosastossa arvioidaan muiden muassa tuoreet Ann Jäderlund– ja W. G. Sebald -suomennokset.
Vuoden 2023 alussa lehden toimituksen kokoonpano muuttuu. Paavo Kässi jää pois päätoimittajan tehtävästään, ja lehden toisena päätoimittajana aloittaa Atte Koskinen. Toimituksessa jatkaa Riikka Simpura. Lehden kritiikkitoimittajana aloittaa Janne Löppönen.
Vuoden 2023 teemat ovat Abstrakti, Arkisto, Pyhä/liha ja Puhuja.
Silja Järventaustan kuudes runokokoelma Iltapäivä isolla kirjaimella (Teos, 2022) on runoyhdistys Nihil Interitin valinta vuoden 2022 parhaaksi runoteokseksi.
Iltapäivä isolla kirjaimella edustaa kielellä leikkivää ja monimerkityksistä runoutta. Teoksen puhuja hajaantuu moneen olomuotoon, ja posthumanismin hengessä se katsoo maailmaa monista perspektiiveistä. Järventaustan kielestä välittyvät uteliaisuus ja omaleimaisuus. Teosvalinnoista julkaistaan syventävä artikkeli runouslehti Tuli & Savun numerossa 4/22.
Vuoden runousteosta palkinto Turun Sanomien kulttuuritoimitukselle
Turun Sanomien kulttuuritoimitus on jo pitkän aikaa kunnostautunut runouden asiantuntevassa esiin nostamisessa. Satsaus korkean profiilin kirjallisuuselämän seurantaan palkitaan vuoden valtakunnallisena runoustekona 2022.
Nihil Interitin palkintoraati nostaa esiin erityisesti Tuomo Karhun toimittaman Varsinais-Suomen Runoviikkojen seurannan vuonna 2021, jonka puitteissa runous näkyi monissa juttutyypeissä: huolellisissa kritiikeissä ja ennakkoluulottomissa henkilö- ja ilmiöjutuista nykyrunoudesta.
Nihil Interitin runopalkintoraadissa toimivat vuonna 2022 Maaria Ylikangas (raadin pj), Elina Sallinen, Riikka Simpura, Anni Mäentie ja Veera Kiurujoki. Valtakunnallisia runopalkintoja on jaettu vuodesta 2013 alkaen.