Runoyhdistys Nihil Interitin perustivat runoilijat Tommi Parkko ja Markus Jääskeläinen lokakuussa 1993 Turussa. Yhdistyksen tehtäväksi nimettiin suomalaisen runouden aseman edistäminen. Toimintaan kuului alusta lähtien runotilaisuuksien järjestäminen ja runokirjojen kustantaminen. Runouslehti Tuli&Savua alettiin julkaista vuonna 1994, aluksi kopiomuotoisena jäsenlehtenä. 1994 julkaistiin myös Nihil Interitin ensimmäinen kirja, Jääskeläisen ja Parkon yhteiskokoelma Vanhat laulut Nimettömät eläimet.
Päätoimittaja Jääskeläisen ja yhdistyksen keulamies Parkon muutettua Turkuun sekä yhdistys että Tuli&Savu profiloituivat 90-luvulla voimakkaasti turkulaisiksi kulttuuritoimijoiksi. Puhuttaessa Turun runoliikkeestä yhdistys ja lehti ovatkin keskeisiä foorumeita, jotka kokosivat runoudesta kiinnostuneita ihmisiä yhteen. Tuli&Savusta, ”uuden runouden äänenkannattajasta”, tuli tärkeä julkaisukanava intoutuneelle keskustelulle ja ”katurunoudelle”. Yhdistys teki myös uraauurtavaa työtä uusien medioiden parissa, ja yhtenä ensimmäisistä alkoi sekä tuoda runoutta nettiin että etsiä sitä sieltä. Tästä työstä yhdistys palkittiinkin vuonna 1996 Vuoden Valopilkkuna.
Vuosituhannen vaihteessa yhdistyksen toiminnan painopiste alkoi vähitellen siirtyä kohti Helsinkiä. Yhdistys ja lehti onkin siitä lähtien tasapainotellut toimintaansa vanhan ja uuden pääkaupungin välillä.
2000-luvulla yhdistyksen toiminnassa keskeisiä ovat olleet erilaiset pitkäkestoiset yhteistyöprojektit: digitaalisen ja visuaalisen runouden sivusto Nokturno, runon tutkijoita, kirjoittajia ja lukijoita yhteen tuova Helsingin Poetiikkakonferenssi, Äänirunouden seminaari Kuopion KirjaKantissa ja poEsia-runoteossarja. Yhdistys on myös jatkanut runouden tuomista turuille ja toreille – tai tarkemmin sanottuna kapakoihin ja soittoravintoloihin (mm. Tuli&Savu -klubit, Karkkipäivä-klubit). Yhteistyössä ERK:n kanssa on järjestetty Meteli-runoklubia (2001-2002) ja Kohina-kirjallisuusklubia (2004-2006).
Yksi asia yhdistyksessä on kuitenkin pysynyt muuttumattomana. Toiminnan kulmakivenä ovat aina olleet runoudesta innostuneet ihmiset. Vapaaehtoistyöllään he pitävät huolen siitä, että on olemassa sekä tuttuja polkuja että arvaamattomia paikkoja, joissa runous voi kohdata lukijansa ja lukijat toisensa.
Vuonna 2008 yhdistys sai tunnustusta runouden eteen tehdystä työstään, kun ministeri Stefan Wallin myönsi yhdistykselle Suomi-palkinnon.
Yhdistyksen puheenjohtajat
- Tapani Kinnunen 1998-2001
- Nora Varjama 2001-2003
- Leevi Lehto 2004-2006
- Vilja-Tuulia Huotarinen 2006-2007
- Miia Toivio 2007-2009
- Sirpa Kyyrönen 2009-2014
- Tommi Parkko 2014-2016
- Eeva Siivonen 2017
- Janette Hannukainen 2018 – 2019
- Juha Rautio 2020
Aiempia hankkeita
Rikasta kieltä! – Hanke luovan kirjoittamisen opettajien työllisyyden parantamiseksi
Nihil Interitin hanke Rikasta kieltä! aloitettiin vuonna 2017 opetus- ja kulttuuriministeriön tuella. Hankkeen koordinaattori oli runoilija Irina Javne. Ohjausryhmässä toimivat Pirkko Nuolijärvi, Marketta Majapuro ja Eeva-Liisa Haapaniemi. Kurssisisältöjen suunnittelijoina olivat Terhi Forssén, Lea Kalenius ja Daniil Kozlov.
Tavoitteena on tarjota työllistymismahdollisuuksia runoilija-opettajille. Runoilijoiden taloudellisen tilanteen yhtenä turvaverkkona toimii luovan kirjoittamisen opettaminen. Runoilijoista suurimmalla osalla ei ole jatkuvaa apurahoitusta, vaan he hankkivat osan elannostaan muilla kirjoitustöillä, suomentamalla tai opettamalla.
Hankkeessa tuotteistettiin kurssikokonaisuuksia ja kohdennettiin niitä sekä kirjoittamisen ammattilaisille, kuten virkamiehille ja toimittajille että harrastajakirjoittajille. Hankkeen tuottama Runopakka-opetusmateriaali on edelleen myynnissä!
RUNOUTTA! Kouluun|Kilpailu|Kiertue
RUNOUTTA! Kouluun|Kilpailu|Kiertue oli Nihil Interitin hanke Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna 2017. Hanke toteutettiin osana valtioneuvoston Suomi100-ohjelmaa ja se sai rahoitusta myös Jenny ja Antti Wihurin rahastolta sekä WSOYn kirjallisuussäätiöltä.
Hankkeen tavoitteena oli tuoda runoutta koululaisten ulottuville. Vuoden aikana järjestettiin peruskoulujen 8-luokkalaisille suunnattu runonkirjoituskilpailu ja sata runoilijavierailua kouluihin eri puolilla maata.
RUNKO-jatkohanke 2017
Voiko autismikirjon henkilön tapa hahmottaa maailmaa olla kirjoittamisessa vahvuus? Onko kieli yhdistävä silta vai erottava aita ihmisten välillä? Nihil Interitin ja Autismisäätiön Runoutta kommunikaatioon -hanke (RUNKO-hanke) tutki runouden ja autismikirjon yhteisiä mahdollisuuksia.
Vuonna 2017 autismikirjon henkilöiltä kerättiin pienimuotoisia tekstejä, kuten runoja, aforismeja, novelleja ja anekdootteja. Tekstit on nyt koottu kirjaan Puhu hereille – kirjoituksia autismikirjolta (Into Kustannus 2018).
Autismikirjon henkilöille on usein tyypillistä nähdä asioissa sellaisia piirteitä, joita muut eivät havaitse. Tämä on kiinnostava lähtökohta runoudelle ja sanataiteelle. Puhu hereille – kirjoituksia autismikirjolta kokoaa ensi kertaa yhteen autismikirjon henkilöiden oman kaunokirjallisen äänen.
Kirjan tekstit on kerätty kirjoituskeräyksellä, jonka teemana oli kommunikaatio. Kirjassa on tekstejä seuraavilta kirjoittajilta: K. Autio, Marko Heiskanen, Pia Hämäläinen, Juuso Juntunen, Liisa Karhunen, Lauri Katajainen, Ari Liinasaari, Hannele Maahinen, Soihtu-Varis Meura, Lassi Peltomaa, Tuulikki Pietarila, Jani Rikhard, Heini Takasuo, Tuomo Tams ja nimimerkki Osaton.
Lisäksi mukana on asiantuntija-artikkeleita seuraavilta hankkeessa mukana olleilta: Tommi Parkko ja Sanni Purhonen (esipuhe), Veeti Nevalainen, Tiina Lehikoinen, Vesa Korhonen ja Rita Dahl. Kirjan ovat toimittaneet Janette Hannukainen, Tuomas Leppäniemi, Veeti Nevalainen, Sanna Rämö ja Sanni Purhonen.
Kirjan tuottivat yhteistyössä Runoyhdistys Nihil Interit ja Into Kustannus. Hanketta tukivat taloudellisesti Taiteen edistämiskeskus, Suomen Kulttuurirahasto sekä 62 joukkorahoittajaa.
Tähkäpään kuvastin
Nihil Interit toteutti syksyllä 2016 runoteoksen ja teksti-installaation Tähkäpään kuvastin. Ohjaaja Alma Rajalan ja runoilija Tommi Parkon kokoamaan kirjoittajaryhmään kuuluivat runoilijat Janette Hannukainen, Satu Heinola, Raisa Jäntti, Niina Oisalo, Tuula Sipilä ja Paula Taimi.
Tähkäpään kuvastin syntyi rinnakkaisteoksena TEHDAS Teatterin Tähkäpää – Tornin diiva -esitykselle. Alma Rajalan ohjaama ja Pipsa Longan tekstiin perustuva esitys avasi ja punoi uuteen uskoon sadun torniin suljetusta palmikkotytöstä. Esitykset olivat Turussa Alfa-Centerillä 25.11. – 10.12.2016.
Tähkäpään kuvastin -runoteos julkistettiin Tuli&Savu-klubilla Runoviikko-festivaalilla Turussa 9.11. ja teksti-installaatio oli esillä TEHDAS Teatterin aulassa 18.11. – 14.12. 2016. Tähkäpää-ohjelmassa oli 7.11. myös keskustelutilaisuus, jossa Tommi Parko ja Pipsa Lonka keskustelivat Alma Rajalan kanssa tekstin ja näyttämöesityksen suhteesta.
RUNKO-hanke 2015
Nihil Interitin ja Autismisäätiön RUNKO-hankkeessa vuonna 2015 toteutettiin mm. kuukausittaisia, avoimia runoilijatapaamisia Autismisäätiön tiloissa, runoilijavierailuja Autismisäätiön asumispalvelupisteissä eri puolilla maata sekä keskustelu- ja esiintymistilaisuus Rikhardinkadun kirjastossa osana Runokuu-festivaalia elokuussa 2015.
Runoutta lähestyttiin jokaisen runoilijatapaamiskerralla eri näkökulmasta. Runoilijoita myös koulutettiin autismikirjon erityispiirteisiin. Tapaamisissa olivat paikalla hankkeen vetäjät ja runoilija, joka käsitteli itselleen läheistä teemaa. Mukaan saattoi tulla vain kerran tai osallistua kaikkiin.
Ota runoilija!
Vuonna 2013 Ota runoilija! -hanke välitti ammattirunoilijoita esiintyjiksi. Tarkoituksena oli tarjota runon kuulijoille uusia elämyksiä ja runoilijoille esiintymismahdollisuuksia. Hanke sai rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
Hankkeen runoilijat olivat Hannimari Heino Porvoosta, Kristian Huuhtanen, Emilia Lehtinen ja Juho Nieminen Helsingistä, Jonimatti Joutsijärvi Kaarinasta, Robert Meriruoho Turusta sekä Tuija Välipakka ja Kristiina Wallin Tampereelta.
Runoilijat esiintyivät tilauksesta vuoden 2013 aikana mm. kouluissa, sairaaloissa, kirjastoissa, työpaikoilla ja erilaisissa kirjallisissa tilaisuuksissa.
20-vuotisjuhlakirja
Nihil Interitin 20-vuotisjuhlien kunniaksi vuonna 2013 julkaistiin juhlakirja Muodonmuutoksia? Kirja kokoaa yksiin kansiin runoja Nihil Interitissä ja Tuli & Savu-runouslehdessä vuosien varrella vaikuttaneilta aktiiveilta.
Antologia juhlistaa yhdistyksen kahtakymmentä ensimmäistä vuotta julkaisemalla toimintaan osallistuneiden runoilijoiden tekstejä. Runot on järjestetty kronologisesti sen mukaan, milloin yhdistysaktiivit ja Tuli & Savun toimittajat ovat vaikuttaneet yhdistyksessä. Teoksen lopussa runoilijat esittelevät itsensä ja kertovat vuosistaan Nihilissä.
108 sivuinen kirja ilmestyi 16.12.2013. ISBN 978-952-9886-25-8