Yhdistyksen säännöt

1. Yhdistyksen nimenä on Runoyhdistys Nihil Interit ry.


2. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.


3. Yhdistyksen tarkoitus on edistää suomenkielisen runouden asemaa järjestämällä ja osallistumalla erilaisiin runo- ja kulttuuritilaisuuksiin; tuomalla runoutta esiin eri medioissa; julkaisemalla runokirjoja sekä -lehtiä; järjestämällä runokilpailuja sekä jakamalla apurahoja.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää omaisuutta sekä toimeenpanna asianomaisen luvan saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä.


4. Varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä yksityinen henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. Uudet jäsenet hyväksyy hakemuksesta hallitus. Jäsenmaksun suuruuden päättää yhdistyksen vuosikokous erikseen varsinaisille jäsenille ja tukijäsenille.
Yhdistykseen voi liittyä tukijäseneksi henkilö tai oikeustoimikelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen toimintaa.
Jäsenellä on oikeus milloin tahansa erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle. Jäsen voi myös erota ilmoittamalla siitä yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Yhdistyksen hallitus voi erottaa jäsenen, mikäli hän on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta eräpäivään mennessä tai yhdistyslain 14 pykälän perusteella.
Yhdistyksellä on mahdollisuus kutsua yhdistykseen kunniajäseniä, jotka ovat vapautettuja jäsenmaksusta elinikänsä ajan.


5. Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluvat vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, 4-6 varsinaista jäsentä sekä 0-3 varajäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallitus valitsee keskuudestaan tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta, kun hän katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kaksi hallituksen jäsentä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja mukaan lukien on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.

6. Yhdistyksen nimen kirjoittavat yhdistyksen puheenjohtaja, sihteeri ja hallituksen mahdollisesti määräämät muut hallituksen jäsenet, kukin erikseen. Hallitus voi myöntää nimenkirjoitusoikeuden myös hallituksen ulkopuoliselle yhdistyksen toimihenkilölle, kuten toiminnanjohtajalle.


7. Yhdistyksen tilikausi on tammikuun 1. päivästä joulukuun 31. päivään. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava toiminnantarkastajille vähintään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään viikkoa ennen vuosikokousta.


8. Vuosikokouksen kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta lähettämällä kirjallinen kutsu tai lähettämällä kutsu sähköpostilla niille jäsenille, jotka ovat ilmaisseet tähän suostumuksensa luovuttamalla sähköpostiosoitteensa.


9. Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä maalis-huhtikuun aikana.

Etäosallistuminen


Hallitus voi päätöksellään antaa yhdistyksen kokouksiin etäosallistumismahdollisuuden. Etäosallistumismahdollisuus on mainittava kokouskutsussa.
Ylimääräinen vuosikokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.
Vuosikokouksessa on jokaisella jäsenellä puhe- ja äänioikeus. Yhdistyksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalitarvalla. Muutoin päätökseksi tulee kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide.

10. VUOSIKOKOUS

Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:


1. kokouksen avaus;
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa;
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus;
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys;
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto;
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä;
7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksujen suuruus;
8. valitaan hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja muut jäsenet;
9. valitaan yksi tilintarkastaja ja varatilintarkastaja;
10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat. Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
11. Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä vuosikokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä äänestyksessä annetuista äänistä. 


Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa varat on luovutettava runoutta edistävään tarkoitukseen.