Tekstin talo – Textens hus ry hakee toiminnanjohtajaa 1.4. 2022 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Haemme näkemyksellistä, rohkeaa ja kulttuurityöstä innostunutta toiminnanjohtajaa käynnistämään Tekstin talon toiminnan. Oletko sinä etsimämme järjestö- ja kulttuurikentän ammattilainen?
Työtehtäviisi kuuluu Tekstin talon toimintaedellytysten luominen alusta asti: mm. toimitilojen etsiminen ja vuokraehdoista neuvotteleminen, Tekstin talon toimintamallin luominen, rahoituksen hakeminen, talouden suunnittelu, seuranta ja hallinnointi sekä viestintä. Työskentelet itsenäisesti mutta tiiviisti yhteistyössä Tekstin talon hallituksen kanssa ja toimit Tekstin talon edustajana ulospäin.
Kiinnostuitko? Katso lisätietoja tehtävästä Tekstin Talon kotisivuilta. Nihil Interit on yksi hankkeen takana olevista järjestöistä.
Kirjallisuudentutkija ja kriitikko FT Miikka Laihinen on ounastellut fokusoivansa Nokturnon peräsimessä erityisesti lukijuuden kysymyksiin sekä taiteellisen ilmaisun ja tutkimuksellisten kontibuutioiden väliseen rajankäyntiin ja vuorovaikutukseen.
Nokturno ilmestyy vuonna 2022 neljä kertaa – vuoden ensimmäistä numeroa voi odotella julki maaliskuun aikana.
Yhtä aikaa maaliskuussa ilmestyvän numeron kanssa julkistetaan myös teoskutsu vuoden viimeiseen, temaattisesti yhtenäiseen numeroon.
Teemanumerosta on tarkoitus tehdä Nokturnossa kerran vuodessa toistuva ilmiö.
– Samaan aikaan kuka tahansa voi yhäti ehdottaa teoksia Nokturnoon, milloin tahansa, Laitinen lupaa.
”Kulttuuri- ja tapahtuma-alan toimijoilta on viety oikeus työntekoon ja elinkeinoon ja yleisöiltä oikeus kulttuuriin ja kokoontumiseen. Kulttuurija tapahtuma-ala on suljettu, sulku on kestänyt eri muodoissaan pian kaksi vuotta. Tämän täytyy olla viimeinen sulku. Vaadimme kulttuuritilojen ja -tapahtumien avaamista heti.
Rajoitustoimenpiteet ovat perustuneet riskiarvioihin, eivät todennettuun dataan. Yleisötapahtumien kieltäminen on ollut näytösluonteista, ei näyttöperusteista. Juridisia perusteita rajoituksille ei ole. Riskipistetaulukko eli räkäindeksi on juridiselta statukseltaan vain THL:n verkkosivu vailla taustadataa. Tapahtumien kieltäminen on ollut viestinnän, ei taudin torjunnan työkalu. Me vaadimme, että päätöksenteko pohjaa tutkittuun tietoon sekä todennettuun, avoimeen dataan.
Rajoituspolitiikka on kohdellut eri toimialoja epätasa-arvoisesti. Työn tekeminen, elinkeinon harjoittaminen, kulttuuri ja kokoontumisvapaus ovat kuitenkin perustuslaillisia oikeuksia pandemia-aikanakin. Emme enää suostu siihen, että kulttuuri ja tapahtuma-ala laitetaan aina ensimmäiseksi varmuuden vuoksi kiinni.
Sulkupolitiikka tapahtumien suhteen on ollut tempoilevaa. Rajoituksia on annettu lyhyellä varoitusajalla ja toisaalta äkilliset mielenmuutokset sulkujen höllentymisestä kuvastavat tietämättömyyttä alasta: peruttuja ja siirrettyjä kiertueita tai esityksiä ei voi nopeassa tahdissa palauttaa. Kulttuuri- ja tapahtuma-alaan kohdistuvia toimenpiteitä on suunniteltava yhdessä alan kanssa. Kun kulttuuri- ja tapahtuma-alan rajoituksia lähdetään purkamaan, se on tehtävä kulttuuri- ja tapahtuma-alan kanssa yhteistyössä. Vaadimme, että kulttuuri- ja tapahtuma-alaa kuullaan niitä koskevissa asioissa.
Tulevia epidemioita on ennakoitava varautumalla. Koronapandemia ei ole ohi. Emme tiedä, onko tulossa uusia aaltoja, ja miten ne terveyteemme vaikuttavat. Myös kokonaan uusia pandemioita voi olla tulossa. Me vaadimme konkreettisia toimenpiteitä: tartuntatautilain uudistus, terveydenhuollon kapasiteetin varmistaminen, tarkoitustenmukaisten yritystukien kehittäminen, kulttuuriviennin sitominen osaksi ulkomaankauppaa sekä freelancereiden sosiaaliturvan varmistaminen.
Kulttuurialan elpyminen tulee viemään aikaa. Kulttuuri-ja tapahtuma-ala freelancereineen on ajettu alas. Ammattilaisia on kadonnut ja vaihtanut alaa; alalle valmistuvia puolestaan odottaa hutera kenttä. Yrityksiä on kaatunut. Freelancereiden resilienssi on ollut kovalla koetuksella ja osa voi henkisesti todella huonosti. Rajoitukset ja epätasa-arvoinen pandemianhoito ovat virittäneet sosiaalisen pommin jonka laukeaminen on jo alkanut ja tulee kestämään vuosia. Vaadimme kulttuuri- ja tapahtuma-alan elpymiseen investointeja ja tukea.
Paras tuki on kuitenkin sallia työnteko. Meillä on ammattitaito järjestää tapahtumia, jotka muotoutuvat eri olosuhteisiin. Tapahtuma-ala osaa työnsä. Yleisöltä ei saa viedä osallistumisen mahdollisuutta. Siksi me vaadimme, että sulku on viimeinen ja suomalaiset pääsevät jälleen nauttimaan kulttuurista, urheilusta ja kokoontumisista. Kansalaisten terveyttä ei uhkaa vain virus vaan ennen kaikkea henkinen lamaannus ja näköalattomuus. Siksi vaadimme ovet täysin auki!”
(Ylläoleva teksti on lainattu suoraan Viimeinen sulku! -mielenosoituksen tiedotusmateriaaleista. Julkaisemme manifestin asian vakavuuden vuoksi kokonaisuudessaan. Mielenosoitus järjestetään Senaatintorilla Helsingissä 3.2. klo 12-14.)
Kulttuuri- ja tapahtuma-alan Viimeinen sulku – ovet auki! -mielenilmaus täyttää Senaatintorin ja Valtioneuvoston linnan edustan Helsingissä tänään torstaina 3.2. 2022 klo 12–14. Mielenilmauksessa luetaan alojen vaatimukset. Tapahtuma on jatkoa kesällä järjestetylle Mitta on täysi! -mielenilmaukselle.
Koronarajoitukset ovat lamauttaneet yli 200 000 ihmistä työllistävän kulttuuri-, urheilu- ja tapahtumatoimialan. Sulku on kestänyt eri muodoissaan pian kaksi vuotta. Alan toimijoiden ahdinko on syvä, eikä epätoivoa ja vaatimuksia ole ymmärretty. Kulttuuri- ja tapahtuma-alan toimijoilta on viety oikeus työntekoon ja elinkeinoon, kansalaisilta oikeus kulttuuriin ja kokoontumiseen. Rajoitustoimet ovat kajonneet perustuslaillisiin oikeuksiin. Siksi kokoonnumme vaatimaan, että meneillään oleva sulku on viimeinen ja että kulttuuritilat ja -tapahtumat avataan alojen kanssa yhteistyössä: heti.
Tapahtumassa luetaan alan vaatimukset: elinkeinonharjoittamisen oikeuksien palauttaminen, rajoituspolitiikan päätösten avoimuus, ennakoivuus sekä tietoperustaisuus, alojen yhdenvertainen kohtelu, alojen kuuntelu sekä riittävät koronatuet ja elvytysohjelma kulttuuri- ja tapahtuma-alalle pandemian jälkihoitoon. Lisäksi vaatimuksena on, ettei sairaanhoidon leikkauksia enää jatkossa maksateta kulttuuri- ja tapahtuma-alan toimijoilla, ja että lainsäädäntö uudistetaan tulevia epidemioita ennakoiden.
Tärkeimpänä vaatimuksena on, että nyt koettava sulkutila on viimeinen ja tapahtuma-ala pääsee takaisin töihin ja yleisö tapahtumien ääreen. Jaettu suuttumus epätasa-arvoisesta kohtelusta ja huoli tulevasta on yhdistänyt poikkeuksellisella tavalla suomalaiset kulttuurin, urheilun ja tapahtuma-alan yritykset, yhdistykset, ryhmät ja muut toimijat pienimmistä suurimpiin laajaksi rintamaksi.
Tapahtumassa kuullaan puheita ja esityksiä eri alojen edustajilta. Lavalle nousevat mm. Pauli Rautiainen, Reeta Vestman ja lauluyhtye Rajaton. Tapahtuman juontaa Paula Vesala. Rinnakkaistapahtumia järjestetään eri puolilla Suomea päätapahtuman aikana sekä sen jälkeen.
Sosiaalisessa mediassa mielenilmaukseen voi osallistua tunnistein #OvetAuki #ViimeinenSulku #OikeusTyöhön #200000ihmistä.
Kirjailija Mikko Väänäsen kurssilla lähestytään runojen kirjoittamista zenin näkökulmasta.
Tavoitteena on löytää aloittelijan mieltä ja läsnäoloa kirjoittamiseen. Kurssilla tehdään yksinkertaisia kirjoitusharjoituksia, jotka avaavat kirjoittamiseen liittyviä tukoksia.
Pe 18.3. klo 18.00-20.00: Myötätunto kirjoittamisessa. La 19.3. klo 10.00-16.00: Aloittelijan mieli, lempeitä harjoituksia ja tekstiesimerkkejä. Su 20.3. klo 10.00-16.00: Jatkoharjoituksia kurssilla syntyneen luonnosmateriaalin ja havaintojen pohjalta.
Hinta ja ilmoittautuminen:
70e Nihil interitin jäsenille sekä opiskelijoille, työttömille ja eläkeläisille. 80e ei-jäsenille ja alennusryhmiin kuulumattomille.
Kurssille otetaan 12 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Ilmoittaudu viimeistään ma 14.3. sähköpostitse (kurssit@nihilinterit.fi). Kirjoita ilmoittautumisviestiin kurssin nimi, koko nimesi, postiosoitteesi ja se, oletko oikeutettu alennettuun kurssimaksuun.
KSL tukee kurssin toteuttamista. Kevään kurssikokonisuuteen kokonaisuudessaan voit tutustua täällä.
Olen X. Tämän kurssin voit käydä vaikka vuosittain, sisältö vaihtuu joka kerta!
Kaipaatko runouden työkalupakkiisi lisää välineitä? Haluaisitko kuulla, minkälaiset seikat runoilijoita kiinnostavat kirjoittamisessa juuri nyt? Kolmatta kertaa järjestettävällä kurssilla tutustutaan runon kirjoittamiseen kirjoitusharjoituksin ja keskustelemalla.
Kurssi toteutetaan verkko-opetuksena Zoomissa neljänä lauantaina (19.2., 12.3., 23.4., ja 21.5.) klo 10-14:
Kirjoita otsikkokenttään “Olen X ilmoittautuminen” ja viestiin nimesi, postiosoitteesi, sekä oletko oikeutettu alennettuun kurssimaksuun. Ilmoittautuminen on sitova.
Hinta: 70 e Nihil Interitin jäsenille, opiskelijoille, työttömille ja eläkeläisille ja 80 e muille.
KSL tukee kurssin toteuttamista. Kevään koko kurssitarjontaan voit tutustua täällä.